perjantai 19. helmikuuta 2016

NYT se tapahtuu - elämäntapamuutos?

Tammikuu oli töissä minulle ehkä kuluvan kevään kiireisin. Oli opetusta ja erilaisia pieniä projekteja, joiden eräpäivät paukkuivat. Olin siis niin kiireinen, että tuntui järjettömältä edes haaveilla ajasta oman hyvinvoinnin parantamiseksi. Ja tietoahan on maailma täynnä. Tiedän kyllä, että pitää liikkua päivittäin, syödä terveellisesti (ravintopyramidi, lautasmalli ja uudet ravintosuositukset on kyllä luettu) ja nukkua riittävästi. Ihan yksinkertaista, eikös? Silti lähdin mukaan (vieläpä kiireisessä tammikuussa) N.Y.T. -valmennukseen eli Naiset Yhdessä Tuloksiin etävalmennukseen, jossa luvattiin apua kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin omaksumiseen. 

Jokin N.Y.T.-valmennuksen markkinoinnissa osui ja upposi, kun luin valmennuksen esitteestä, että: 

"Tiedätkö, ettei keski-iän kynnyksellä eikä sen ylitettyäänkään tarvitse olla jatkuvasti väsynyt ja stressaantunut. Kaikkia paikkoja ei tulisi kolottaa,  päätä särkeä, vatsaa vääntää ja unen olla katkonaista – EI!  Vaan nämä kaikki oireet ovat seurausta vääristä elintavoista ja sinä voit niihin itse vaikuttaa". 

Ks. tarkemmin www.hyvinvointivalmentamo.fi


Siis täh? Miten niin voin vaikuttaa ja mihin? Minähän syön, liikun ja nukun kuten pitääkin, joten kaiken väsymyksen täytyy johtua (työ)stressistä. Tiedon muuttaminen toiminnaksi ja elämäntapojen muuttaminen ON vaikeaa ja jokainen, joka on joskus yrittänyt vaikkapa lopettaa tupakoinnin, tietää sen. Joten lähdin valmennukseen mukaan, enkä ole katunut!! 

Valmennus huomioi yksilöllisen lähtötasoni ja kuntotasoni niin treenin kuin ruokavalionkin osalta. Ja mikä tärkeintä valmennus kattaa hyvinvoinnin osa-alueet monipuolisesti eli ohjelmassa on kehon, mielen ja ravinnon osuudet ja niiden viikoittaiset tehtävät. Valmennus tapahtuu käytännössä suljetussa FB ryhmässä, jossa valmentajat huolehtivat ja tsemppaavat, että ohjelman mukaiset treenit tehdään, mielen hyvinvoinnin tehtävät suoritetaan sekä annetaan ravintoon ja ruokailuun vielä tarvittaessa lisää yksilöllistä ohjausta. Erinomainen lisä valmennuksessa ovat myös ryhmän muut jäsenet eli vertaistukeakin on tarjolla. Parasta kaikessa on se, että ohjelmassa on huomioitu jokaisen osallistujan yksilöllinen kuntotaso ja tavoitteet.  

Markkinoilla on tosiaan PALJON erilaisia verkkovalmennuksia, hyvinvointistartteja ja pikakuureja. Mutta mielen, kehon ja ravinnon yhdistävää, kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutoksiin tähtäävää, tieteelliseen tietoon pohjautuvaa, yksilöllisesti omiin tarpeisiini suunniteltua digivalmennusta en ole aikaisemmin tavannut. Eikä tämäkään valmennus tietenkään mikään "ihmelääke" ole, JOS minä en hoida omaa osuuttani eli en tee valmennuksen mukaisia treenejä ja tehtäviä. Toistaiseksi olen kotiläksyt tehnyt ja HYVINVOINTI, tuntuu jo kropassa ja mielessä.

Mitä olen tästä oppinut:
- yleistieto ei tee minusta asiantuntijaa
- yksilöllinen huomiointi on ohjauksessa ja valmennuksessa kaiken a. ja o. (Pätee muuten myös opetukseen!)


Tästä Spartasta otetussa kuvassa, joulukuussa 2015 tuli minun "motivaatiojulistus" elmäntapamuutoksen suhteen, eli joskus taas juoksen, vaikka en nyt ihan maratonia tavoittele!